Hakemus

Hakemukset julkaisusarjaan

Vapaamuotoisia hakemuksia julkaisusarjassa julkaistaviksi teoksiksi otetaan vastaan ympäri vuoden ja ne käsitellään saapumisjärjestyksessä. Seuran hallitus tekee julkaisupäätökset hakemusten ja tarvittaessa ulkopuolisten asiantuntijalausuntojen perusteella. Hakemuksen arvioinnissa etusijalla ovat tieteellisesti korkeatasoiset ja seuran julkaisuprofiiliin sopivat teokset; etnomusikologinen tutkimuskirjallisuus ja alan oppikirjat. Hakemukseen ei liitetä kokonaista käsikirjoitusta, vaan se lähetetään hallituksen julkaisuvastaavalle myöhemmin. Valmiin käsikirjoituksen arvioi kaksi tai kolme hallituksen ulkopuolista, käsikirjoituksen kirjoittajan suhteen riippumatonta väitellyttä tutkijaa tai muuta asiantuntijaa.

Väitöskirjojen kohdalla noudatetaan erillistä ohjeistusta, sillä väitöskirjojen vertaisarviointi on osa yliopistojen toimintaa. Väitöskirja voidaan julkaista väitöksen jälkeen erillisenä toimitettuna teoksena, jolloin toimittajat huomioivat esitarkastuslausunnot ja tehdyt korjaukset, joista kirjoittajan täytyy toimittaa tiedot ja raportti. Tämän jälkeen muokatulle käsikirjoitukselle tehdään vielä vertaisarviointi muunlaisten kirjojen tapaan.

SES suosii sähköistä julkaisemista ja mahdollisen painetun kirjan painatuskustannuksista vastaa ensisijaisesti tekijä itse, mutta SES voi erillisen harkinnan perusteella osallistua painokuluihin. Tieteellisten seurain valtuuskunta vastaa tarvittaessa kirjojen taitosta ilman eri veloitusta.

Julkaisusarjassa julkaistaan pääsääntöisesti sellaisia monografioita tai artikkelikokoelmia, joissa SES on ainoa tai ensisijainen julkaisija. SES huolehtii tällöin painetun ja/tai e-kirjan myynnistä ja jakelusta. Kirjan myynnistä ja jakelusta voidaan kuitenkin sopia tapauskohtaisesti toisinkin.

Kirjan julkaisemisesta SES:n julkaisusarjassa tehdään kirjoittajan ja SES:n välinen kirjallinen julkaisusopimus. Jos kirjalla on toisena julkaisijana akateeminen tai kaupallinen kustantaja, julkaisu- tai kustannussopimus tehdään myös SES:n ja toisen julkaisijan välillä. Kirjan nimiösivulla tulee olla maininta, että SES on kirjan (yksi) julkaisija, ja julkaisutiedoissa (nimiösivun kääntöpuolella) maininta ”SES:n julkaisusarja n:o XX” ja julkaisusarjan ISSN-numero (ISSN 0785-2746).

Hankesuunnitelman tulee sisältää seuraavat kohdat: 


Tavoitteet, aikataulu ja kustannusarvio

- tieteellinen kontribuutio: mitä uutta kirja tarjoaa ja miten se edistää etnomusikologista tutkimusta
- mahdollisimman realistinen julkaisuaikataulu (käsikirjoituksen arvioitu valmistumisajankohta, toivottu julkaisuajankohta)
- kustannusarvio (mukaan lukien mahdolliset julkaisuavustukset sekä yhteisjulkaisujen kohdalla selvitys muista mahdollisista julkaisijoista)

Rakenne ja sisältö

- 1-2 sivun mittainen synopsis (3000-5000 merkkiä)
- sisällysluettelo (alustava)
- koko tekstin arvioitu laajuus (liuskoina / sanoina / merkkeinä)
- esimerkkiluku tai vastaavaa materiaalia (esim. aihetta sivuava julkaistu artikkeli), artikkelikokoelman kohdalla kaikkien artikkelien tiivistelmät (abstraktit)
- kuvaus tekstiin sisältyvästä havainnollistavasta materiaalista (kaaviot, taulukot, kuvat, nuottiesimerkit)
- maininta liitteistä (mukaan lukien asia- ja henkilöhakemisto, mahdollinen sanasto)
- oheismateriaali (esim. kirjaan linkittyvä internet-sivu)

Tekijä(t)

- Ansioluettelo (artikkelikokoelman kohdalla toimittajan/toimittajien ja kirjoittajien ansioluettelot)
- luettelo kirjan aiheen kannalta tärkeimmistä julkaisuista

Hakemukset osoitetaan SES:n hallitukselle ja ne lähetetään sähköpostitse osoitteeseen info[at]etnomusikologia.fi